OSALLISTUJASIVUT

Au pair in China


Au pair in China on ohjelma, joka mahdollistaa tutustumisen kiinalaiseen kulttuuriin pintaa syvemmältä! Au Pair in China -ohjelmassa vietetään 3-12 kuukautta kiinalaisessa perheessä.

Kiinassa useimmat perheet löytyvät Pekingin alueelta, mutta perheitä löytyy satunnaisesti muualtakin. Suosittuja alueita ovat Pekingin lisäksi Shanghai, Guangzhou, Shenzen sekä Nanjing.

Kiinassa au pairin ensisijaisena tehtävänä on lastenhoidon lisäksi puhua ja opettaa englantia perheen lapsille. Au pairin tuleekin puhua englantia erittäin hyvin. Perheissä on yleensä au pairin lisäksi myös kotiapulainen, joka hoitaa esimerkiksi siivoukseen liittyvät tehtävät. Au pairin odotetaan kuitenkin myös osallistuvan kevyisiin kotitöihin. Useimpien perheiden vanhemmat ovat työskennelleet ulkomailla ja yleensä toinen vanhemmista puhuu englantia vähintään kohtuullisesti. Au pairin ei tarvitse osata kiinaa etukäteen, vaan hän osallistuu kielikurssille paikan päällä.

Työaika on yleensä noin 25-30 tuntia viikossa, enintään 6 tuntia päivässä. Kiinassa au pairin tulee olla joustava aikataulujen suhteen, sillä perheet eivät aikatauluta elämäänsä samalla tavalla kuin esimerkiksi Euroopassa. Vastineeksi työstään osallistuja saa oman huoneen ja ateriat perheessä sekä taskurahaa noin 2,000 RMB (noin 275 euroa) kuukaudessa. Vapaapäiviä on puolitoista viikossa sisältäen yhden vapaan viikonlopun kuukaudessa. Au pair on Kiinassa oikeutettu myös kolmen päivän palkalliseen lomaan kolmen kuukauden välein.

Au pair-jakson aikana au pairin tulee osallistua kiinan kielikurssille. Kiinan yhteystoimisto järjestää viikoittain kiinan kielen tunteja, joille au pair osallistuu oleskelunsa ajan. Perhe maksaa kielikurssin au pairille.

Osallistuja maksaa itse lennot, mutta saa isäntäperheeltä lentokuluja takaisin oleskeluajasta riippuen.

Perhe kustantaa au pairille vakuutuksen, mutta au pairin täytyy itse kustantaa Kiinaan tarvittava viisumi (n. 60 e).


Kuka voi hakea?


Hakeaksesi ohjelmaan sinun tulee täyttää seuraavat vaatimukset:

  •    Olet 18–29-vuotias Suomen kansalainen
  •    Sinulla on kokemusta lastenhoidosta
  •    Et ole naimisissa eikä sinulla ole lapsia
  •    Olet valmistunut toisen asteen koulutuksesta (lukio tai ammattikoulu)
  •    Sinulla ei ole rikosrekisteriä
  •    Sinulla ei ole terveysongelmia
  •    Sinulla on hyvä englanninkielentaito (väh. B2)

Lisäksi hakijan tulee olla joustava ja ystävällinen sekä avoin uudelle kielelle ja kulttuurille. Tupakoimattomuus on eduksi. Myös pojat voivat hakea au pairiksi Kiinaan.

Lastenhoitokokemukseksi Au pair in China-ohjelmassa käy esimerkiksi lastenvahtina toimiminen, pienempien sisarusten hoitaminen, päiväkodissa tms. työskentely tai lasten harrastustoiminnan ohjaaminen.

Englannin kielen taitoja voit arvioida taulukon (.doc) avulla.


Milloin?


Ohjelman voi aloittaa ympäri vuoden.

Ohjelmaan tulee hakea 2-4 kuukautta ennen toivottua aloituspäivää. 


Mitä maksaa?


Allianssin ohjelmamaksu 370 euroa maksetaan ohjelmaan hakemisen yhteydessä. Ohjelmamaksuun sisältyy:

  • ohjelmaan sijoittaminen
  • henkilökohtainen palvelu koko hakuprosessin ja ohjelmaan  osallistumisen ajan
  • neuvontapalvelu viisuminhaussa
  • etuja ja alennuksia
  • ohjelmakohtainen opas
  • lähtijävalmennus (touko- tai elokuussa)
  • kattava ohjelma- ja maakohtainen infopaketti
  • oikeus käyttää nuorisovaihdon osallistujasivuja
  • osallistumistodistus

Ohjelmamaksu kattaa myös seuraavat yhteystoimistomme palvelut Kiinassa:

  • huolella valittu perhe
  • taskurahaa noin 2,000 RMB kuukaudessa (noin 275 euroa)
  • kolmen päivän palkallinen loma kolmen kuukauden välein
  • oma huone ja ateriat
  • lentokenttäkuljetus
  • tervetulopaketti (sisältää mm. SIM-kortin ja julkisen liikenteen matkakortin)
  • kohdemaan yhteystoimiston tuki ja palvelut koko oleskelun ajan
  • ohjelmaa ja tapaamisia muiden au pairien kanssa
  • viikoittainen kielikurssi
  • 10 h intensiivikielikurssi Skypen välityksellä ennen saapumista
  • ympärivuorokautinen englanninkielinen palvelunumero mahdollisia ongelmatilanteita varten koko oleskelun ajan.

Osallistuja maksaa ja järjestää itse matkansa kohdemaan ja kotimaan välillä, mutta saa oleskelun kestosta riippuen osan lentokuluista takaisin jakson jälkeen. Perhe järjestää ja kustantaa au pairille myös vakuutuksen. Hakijan tulee myös itse hakea ja maksaa viisumi Kiinaan (n. 60e).

Korvattavat matkakulut oleskelun mukaan:

Oleskelun kesto
3 kuukautta 6 kuukautta 9 kuukautta
12 kuukautta
Korvattavat matkakulut
2500 RMB (n.340 e)

5000RMB(n.680 e)

7500RMB(n.1020 e)

 10000 RMB(n.1360 e)

Miten haetaan?


1. Täytä Allianssin nuorisovaihdon sähköinen hakulomake ja maksa ohjelmamaksu verkkomaksuna. Laita hakulomakkeeseen sähköpostiosoite, jota luet säännöllisesti.

2. Saat tunnukset Allianssin nuorisovaihdon osallistujasivuille, josta löytyvät tarkemmat ohjeet hausta ja liitteistä. Osallistujasivuilla on paljon hyödyllistä tietoa ulkomailla työskentelystä.

3. Toimita meille seuraavat liitteet osallistujasivujen ohjeiden mukaisesti:

  • sähköinen Au Pair Attachment –lomake
  • 1 hymyilevä kasvokuva (passikuva)
  • kopio passista
  • vähintään 1 lastenhoitotodistus
  • luonnesuositus
  • 2–6 kuvaa sinusta lasten tai oman perheen parissa
  • terveys- tai lääkärintodistus (joka ei ole yli kahta vuotta vanhempi)
  • rikosrekisteriote

4. Tarkistamme hakemuksen Allianssissa ja teemme sinulle lyhyen englanninkielisen haastattelun. Kun olemme saaneet kaikki tarvittavat liitteet, lähetämme hakemuksen kohdemaahan ja pääset tutustumaan osallistujasivujen lähtijäinfoon.

5. Ilmoitamme sinulle sähköpostitse tai puhelimitse, kun saat perhetarjouksen Kiinasta. Perheen löydyttyä saat kauttamme kohdemaasta vahvistuksen sijoittumisestasi. Viisumin myöntämisen jälkeen voit järjestää matkat kohdemaahan.

Hakulomakkeeseen

Ohjelman ehdot:

  • Allianssin au pair -ohjelmamaksu on 370 euroa, joka maksetaan hakiessa.
  • Mikäli hakija peruu itse lähtönsä, ei toimita hakuprosessissa tarvittavia liitteitä tai ole itse aktiivisesti mukana hakuprosessissa, maksua ei palauteta.
  • Mikäli Allianssi ei pysty sijoittamaan hakijaa kolmen kuukauden sisällä toivotusta aloitusajasta, palautetaan hänen maksamansa maksu vähennettynä 30 euron toimistokuluilla.
  • Hakija maksaa itse matkansa kohdemaan ja kotimaan välillä sekä on velvollinen ottamaan matkavakuutuksen koko oleskelun ajaksi.
  • Vastuunrajoitusehto: Allianssin vahingonkorvausvastuu hakijaa kohtaan rajoittuu maksetun maksun määrään (370 euroa).

Miksi osallistua?


"Sain todella hyvän isäntäperheen, jonka mukana sitten pääsin käymään muissakin kaupungeissa, kuten Xianissa (jossa Terrakotta-sotilaat) ja Lijiangissa etelä-Kiinassa, johon aivan ihastuin! Näissä kaupungeissa pääsin näkemään perinteisempää Kiinan eloa ja kulttuuria, jota todella rakastin! " -Heli 

Kiina on maailman väkirikkain valtio, jolla on uskomaton historia. Se on Aasian suosituimpia matkailumaita ja yhä useammalle suomalaisellekin tuttu matkakohde. Nykypäivän Kiinassa vanha ja uusi sekä itä ja länsi kohtaavat kiehtovalla tavalla. Maantieteellisesti suuri Kiina on tunnettu lukuisten nähtävyyksien ja uskomattomien maisemien lisäksi myös ruokakulttuuristaan.

Au pair in China -ohjelmassa pääset tutustumaan kiinalaiseen kulttuuriin pintaa syvemmältä. Au pair-jakso Kiinassa mahdollistaa kiinalaiseen elämäntapaan tutustumisen sekä kiinan kielen opiskelun. Jakso au pairina Kiinassa tarjoaa hyvän tilaisuuden myös uusien ystävyyssuhteiden solmimiseen ja itsenäistymiseen. Kiinassa tarjolla olevat lyhyemmän au pair-jaksot sopivat lisäksi erinomaisesti välivuoden viettäjille.

Kiinalaiset perheet haluavat au pairin nimenomaan kulttuurivaihdon ja englannin kielen takia.  Au pairin tehtävänä on ennen kaikkea puhua englantia perheen lapsen ja muiden perheenjäsenten kanssa.


Lisätietoja ohjelmasta


vaihto(at)alli.fi

puh. 044 416 5209



Ohjelma lyhyesti


Ikäraja: 18-29 v

Oleskeluaika: 3-12 kk

Aloitus: ympäri vuoden

Hakuaika: 2-4 kk ennen toivottua aloitupäivää

Maksut: Allianssin ohjelmamaksu 370 e

Taskuraha: 2000 RMB/kk (275e/kk)


5 vinkkiä Kiinaan


Vera Winter lähti Allianssin nuorisovaihdon kautta vuodeksi Kiinaan au pair -työhön.

Lue Veran vuodesta ja ota talteen viisi vinkkiä, jotka jokaisen Kiinaan suuntaavan kannattaa tietää!

  


KOKEMUKSIA