OSALLISTUJASIVUT

kielikurssi COSTA RICA


Costa Rica -ohjelma mahdollistaa espanjan opiskelun aidossa ympäristössä!

Ohjelmassa osallistutaan vähintään kahden viikon kielikurssille Costa Ricassa. Myös pidempi kielikurssi on mahdollinen, sillä kurssia voi halutessaan pidentää lisäviikoilla. Kurssin voi aloittaa minä tahansa maanantaina ympäri vuoden. Vasta-alkajien kurssit alkavat joka kuun 1. ja 3. maanantai. 

Kielikoulu sijaitsee Santo Domingo de Heredian keskustassa. Opiskelu tapahtuu oman tason mukaisessa 1–5 oppilaan pienryhmässä. Opetus on korkealaatuista, sillä kielikoulun kaikilla opettajilla on yliopistotutkinto sekä vuosien kokemus espanjan opettamisesta.

Tarjolla on peruskielikurssi sekä intensiivikurssi. Kurssien hintoihin sisältyy opetusta 20 tuntia (peruskurssi) tai 30 tuntia (intensiivikurssi) viikossa, opetusmateriaalit sekä oheistoimintaa vähintään kerran viikossa. Tarjolla on esimerkiksi tanssitunteja, ruokakursseja, luentoja ja juhlia.

Koulu järjestää säännöllisesti retkiä esimerkiksi Tyynen valtameren rannalle, Tortugeron kansallispuistoon ja tulivuorille. Retkille osallistuminen on vapaaehtoista ja omakustanteista.

Majoitus

Majoitusvaihtoehdot sijaitsevat lähellä kielikoulua. 

Suosituinta on ollut majoittua huolella valitussa isäntäperheessä puolihoidolla. Perhemajoitus mahdollistaa espanjan kielen tehokkaan harjoittamisen käytännössä sekä tutustuttaa costaricalaiseen elämäntapaan. Päivittäisiä aterioita voi valita perhemajoitukseen kaksi tai kolme.

Tarjolla on myös majoitus soluasunnossa yhden tai kahden hengen huoneessa sekä majoitus osallistujan käyttöön varatussa asunnossa. Näihin vaihtoehtoihin ei sisälly aterioita.

Halutessaan osallistuja voi myös järjestää majoituksensa itse.

Tunnelmia espanjan kielen opiskelusta Costa Ricassa  


kuka voi hakea?


Hakeaksesi ohjelmaan sinun tulee täyttää seuraavat vaatimukset:
  • Olet vähintään 18-vuotias EU-kansalainen.
  • Olet kiinnostunut kehittämään espanjan kielen taitoasi

Lisäksi hakijan edellytetään olevan motivoitunut, joustava sekä kiinnostunut kohdemaan kulttuurista.

Sinulla ei tarvitse olla välttämättä aiempia espanjan opintoja takana. Kielikurssit vasta-alkajille  alkavat joka kuun 1. ja 3. maanantai.

 


milloin?


Hakijat sijoittuvat yleensä kielikurssille nopeasti ympäri vuoden. Ohjelman voi aloittaa minä tahansa maanantaina.

Oleskelu voi kestää vähintään viikon ja enintään 12 viikkoa. Tämän aikarajan puitteissa hakija voi päättää oleskelun keston itse.

Ohjelmaan tulee hakea noin kuukausi ennen toivottua aloituspäivää, mutta suosittelemme hakemista ajoissa. Tarvittaessa pääsee kyllä lähtemään lyhyelläkin varoitusajalla.


mitä maksaa?


Allianssin ohjelmamaksu 150 euroa maksetaan ohjelmaan hakemisen yhteydessä. Ohjelmamaksuun sisältyy:

  • ohjelmaan sijoittaminen
  • henkilökohtainen palvelu koko hakuprosessin ja ohjelmaan osallistumisen ajan
  • ohjelmakohtainen opas
  • lähtijävalmennus (touko- tai elokuussa)
  • kattava ohjelma- ja maakohtainen infopaketti
  • oikeus käyttää nuorisovaihdon osallistujasivuja ja muita etuja
  • osallistumistodistus.

Jos hakija peruu itse lähtönsä, ohjelmamaksua ei palauteta. Jos emme pysty sijoittamaan hakijaa, palautamme ohjelmamaksun vähennettynä 30 euron toimistokuluilla.

Yhteystoimiston kielikurssi- ja majoitusmaksu maksetaan kielikurssipaikan varmistuttua. Kielikurssi- ja majoitusmaksuun sisältyy:

  • tutustumiskierros ja käytännön ohjeita 
  • kielikurssi ja kurssimateriaalit 
  • koulun oheisohjelmaa vähintään kerran viikossa 
  • yhteystoimiston tuki koko ohjelman ajan.

Kielikurssi- ja majoitusmaksun suuruus vaihtelee kielikurssin viikottaisen tuntimäärän sekä valitun majoitusvaihtoehdon mukaan. Majoituksen voi ottaa myös esimerkiksi vain ensimmäiseksi viikoksi ja etsiä itse paikan päällä majoituksen jatkoon. Voit valita sinulle sopivat kurssi- ja majoitusvaihtoehdot hinnaston avulla. Vuoden 2017 hinnat näet täältä

Huomaathan, että hinnat ovat Yhdysvaltojen dollareissa.

Lennot, vakuutuksen ja mahdollisen viisumin lähtijä järjestää ja maksaa itse.

 

Esimerkkihintoja 

Peruskurssi 20 tuntia viikossa, opetusmateriaalit, majoitus isäntäperheessä puolihoidolla, oma huone. Huomioithan, että hinnat ovat Yhdysvaltojen dollareissa.

 

Kesto  Kurssi  Majoitus  Yhteensä 
1-4 viikkoa                          255$/vko  
165$/vko  
alk. 420$
5+ viikkoa 229$/vko 165$/vko alk. 1,970$
9+ viikkoa 215$/vko 165$/vko alk. 3,420$

 

     


miten haetaan?


1. Täytä Allianssin nuorisovaihdon sähköinen hakulomake ja maksa ohjelmamaksu verkkomaksuna. Laita hakulomakkeeseen sähköpostiosoite, jota luet säännöllisesti.

2. Saat tunnukset Allianssinnuorisovaihdon osallistujasivuille, josta löytyvät tarkemmat ohjeet hakemiseen ja tarvittavien liitteiden toimittamiseen. Osallistujasivuilla on paljon hyödyllistä tietoa.

3. Toimita meille seuraavat liitteet osallistujasivujen ohjeiden mukaisesti:

  •  kielikoulun hakulomake 
  • kopio passista.

4. Tarkistamme hakemuksen Allianssissa ja lähetämme hakemuksen kohdemaahan.Pääset tutustumaan osallistujasivujen lähtijäinfoon.

5. Ilmoitamme sinulle sähköpostitse tai puhelimitse, kun saamme kohdemaasta vahvistuksen sijoittumisestasi. Sinun tulee maksaa sijoittumismaksu ja järjestää matkat kohdemaahan.  

Hakulomakkeeseen

Ohjelman ehdot:

  • Allianssin ohjelmamaksu on 150 euroa, joka maksetaan hakiessa.
  • Mikäli hakija peruu itse lähtönsä, maksua ei palauteta.
  • Mikäli Allianssi ei pysty sijoittamaan hakijaa kuukauden sisällä toivotusta aloitusajasta, palautetaan maksettu maksu vähennettynä 30 euron toimistokuluilla.
  • Hakija maksaa itse matkansa kohdemaan ja kotimaan välillä.
  • Vastuunrajoitusehto: Allianssin vahingonkorvausvastuu hakijaa kohtaan rajoittuu maksetun 150 euron maksun määrään.

miksi osallistua?


Kielikurssilla pääset tutustumaan costaricalaiseen elämäntapaan ja harjoittamaan espanjaa käytännössä.

Voit räätälöidä itsellesi sopivan vaihtojakson, sillä tarjolla on erilaisia kielikurssi- ja majoitusvaihtoehtoja. Matkaan voit lähteä minä tahansa sinulle sopivana vuodenaikana.

"Costa Rica on pienestä koostaan huolimatta hyvin monimuotoinen maa. Maan pinta-alasta noin yksi kolmasosa on suojeltua, joten luonnosta ja eläimistä kiinnostuneille maa on huikea kokemus. Kielikurssipaikkakunta Santo Domingo de Heredia sijaitsee melko tarkalleen San Josén ja Heredian puolimatkassa; matka molempiin kaupunkeihin kestää vain noin kymmenisen minuuttia. 50 000 asukkaan Santo Domingo on kaunista ja  turvallista aluetta, jonka vanhat kirkot ja vilkkaat ravintolat ja baarit takaavat sen, että nähtävää ja tehtävää riittää joka päivälle."

"Koulu, opettajat ja oppilaat olivat kaikki todella mukavia ja ilmapiiri hyvä. Kannattaa lähteä avoimin mielin ja valmiina tutustumaan ja kokemaan uusi kulttuuri!" - Saana 

"Valmistaudu kaikkeen avoimin mielein, koska todennäköisesti kaikki asiat eivät mene kuten suunnittelit, mutta paikalliset ovat ystävällisiä ja asiat hoituvat lopulta tico-tyyliin. Nauti!" -Henna "Matkustaminen maassa on todella halpaa tai ainakin jos teet sen bussilla! Tunnin matka bussilla oli vain vaivaiset 2 euroa ja viiden tunnin matka 5 euroa! Ei voi edes verrata Suomeen. Bussin aikataulut tosin eivät aina vastaa todellisuutta ja pysähtelyitä on paljon, sillä ihmisiä hyppää kyytiin milloin mistäkin huvittaa, joten tarvottaessa itsekin voi asettua tien varrelle mihin haluaakaan ja liftata kun bussi tulee. Ihmiset on kohteliaita ja haluavat usein jutella bussissa vaikka yhetistä kieltä ei löytyisikään, mutta paras tapa kohdata suomalaisena tuppisuuna on heittäytyä tilanteeseen ja koittaa ymmärtää vaikka väkisin. Hymyily ja Si Si on paras tapa vastata kaikkeen! :D Hintataso muuten on aika samanlaista kuin Suomessa joten jos haluaa ostaa projektin ulkopuolelta jotakin kannattaa varata rahaa mukaan. Itse koin ainakin, että rahaa ei juurikaan mennyt, sillä ruuan saa itse projektista ja se riitti. Matkustelukin oli halpaa kun suunnitteli sen oikein kuten liikkumalla bussilla ja yöpymällä hostelleissa. Costa Rica itsessään on aivan mahtavan upea paikka ja ihmiset jotain todella ihanaa että ei voi muuta kuin suositella, että lähtekää ihmiset, jos mahdollisuus tulee!! Itse suunnittelen jo seuraavaa Costa Rican matkaani ensi kesälle."     -Suvi

 

Lisätietoa ohjelmasta: vaihto(at)alli.fi, puh. 044 416 5208.



ohjelma lyhyesti


Ikäraja: 18+ v

Oleskeluaika: väh. 2 vk

Aloitus: mikä tahansa maanantai

Hakuaika: n. 1-3 kk ennen toivottua aloituspäivää

Maksut: Allianssin ohjelmamaksu 150 e + kielikurssi- ja majoitusmaksu


KOKEMUKSIA