Sustainable break -nuorisovaihto Ranskassa
Matkamme suuntautui Ranskan maaseudulle, Beaumotte-nimiseen kylään. Meitä suomesta lähteviä oli viisi ja kokonaisuudessaan osallistujia leirillä 19. Muita saapui Kreikasta, Espanjasta, Mexicosta, Equadorista, ja Saksasta. Leirillä oli myös Ranskalaisia, muttei meidän projektissa. Paikka sijaitsi Sveitsin rajan läheisyydessä ja helpoin tapa päästä perille oli naapurimaasta. Saapuminen ei ollut kovin yksinkertaista, sillä pieni paikka kauempana kaupungeista on kulkuyhteyksiltään haastavampi. Junien ja bussejen kulkuaikatauluissa oli hieman heittoa mikä johti viivästymisiin. Lopulta kaikki löysivät kuitenkin turvallisesti perille ja vaihto itsessään saattoi alkaa.
Lähtöinfossa ympäristöystävällisyyteen ja ekologisuuteen viittaava teksti antoi kuvan leiristä, jossa kyseisiä taitoja pääsisi harjoittamaan. Vaihtojakson alkuperäinen tarkoitus oli siis tutustua ekologisiin elämäntapoihin ja siihen miten omaa toimintaa voisi muuttaa yhteisöllisemmäksi.
Mitään valmista toimintaa tuleville kahdelle viikolle ei ollut valmisteltu. Meidän leiriläisten odotettiin järjestävän toimintamme välttääksemme hierarkioiden syntymistä tai turvautumista leirinohjaajiin. Siitä ei kuitenkaan kerrottu kovin selkeästi, kuin vasta loppuvaiheen viimeisinä päivinä aiheen tullessa ilmi osana muuta keskustelua. Kuitenkin, valta luoda kokemuksesta toivomamme oli siis ainakin ajatuksen tasolla käsissämme ja lennokkaita ehdotuksia leirin puolesta tuli, kuten ulkosuihku ja polkupyörällä toimiva pesukone kyläyhteisölle. Mutta taitojen ja materiaalien puutteessa ideat eivät edenneet toteutusvaiheeseen, vaan jäivät keskustelun tasolle. Olisimme toivoneet enemmän valvontaa ja neuvontaa toimintaamme, mutta leirin pitkäaikaisia työntekijöitä oli hankala tavoittaa. Ryhmäytymisen järjestäminen kuitenkin onnistui. Opimme paljon toistemme kulttuurista puheen kautta.
Ainoat tarkat ajat olivat aamupala, lounas ja illallinen ja niiden ohessa siivoaminen. Niissä saattoi olla myöhästymisiä. Homma toimi valitsemallamme vuoromme ja pienet ryhmämme. Meille annettiin ruuan nimi ja ainekset, josta sitten saimme loihtia taitojemme mukaan aterian.
Itse opin, että keittiössä kannattaa olla joku, joka tietää mitä tehdä. Mutta ehkä hierarkian puuttuminen olisi alkanut toimimaan, kun olisimme oppineet paremmiksi kokeiksi. Ruuan jälkeen tapahtui siivous. Keittiöväelle avun tarjoaminen oli helppo tapa kaveerata. Astioita sai kattaa, korjata pois, ja kuivata.
Koska päivien aikataulu ei ollut täsmällinen olivat rytmimme ja toiminta liukuvaa. Kansainvälisessä ryhmässä toimiessa eri maiden kulttuurilliset erot tulivat tästä syystä välillä hyvinkin vahvasti esille. Oli mielenkiintoista nähdä miten espanjalainen siesta-kulttuuri ja kreikkalaisten oma-aika-kulttuuri saatiin toimimaan saksalaisten ja suomalaisten aikataulu-painotteisen kulttuurin kanssa. Lyhyesti tiivistettynä; se ei aina toiminut niin hyvin kuin suunnitellessa oltiin ajateltu. Osa tykkäsi valvoa aamuyöhön ja nukkua päivällä, kun taas toiset toivoivat ohjelmaa päivän mittaan toteutettavaksi ja ilta-aikaa sitten enemmän rauhoittumiselle. Samoin kuin erilaiset arkirytmit, kaikki suunnittelu vaati joustoa ja opetti ymmärtämään erilaisia tapoja ja niiden taustasyitä. Se myös opetti päästämään irti ja siirtymään toteutumatta jääneistä asioista eteenpäin. Muuttujia oli paljon ilman vahvoja sääntöjä. Lisää haastetta toivat eri ikäryhmien ja leirien olo samoissa tiloissa. Joskus meitä oli noin 60 henkilön verran parhaimmillaan, mikä stressasi ohjaajia ja toi toisinaan haasteita meidän ryhmälle. Ilkivaltaa esiintyi pienimuotoisesti varastelun merkeissä, mikä hetkittäin latisti tunnelmaa. Sen tultua ilmi saimme yhteishuoneiden ovet lukkoon päivien ajaksi avaimella, minkä saaminen tosin vaati jonkun verran keskustelua ja kadonnutta omaisuutta. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä miten kuviomme olisivat muuttuneet mikäli projekti olisi kestänyt kauemmin.
Tekemistä kuitenkin riitti. Tutustuen lähialueeseen ja ympäröivään luontoon löysimme metsästä karhunvadelmia ja keskustelua maiden erilaisista luontoyhteyksistä. Jutun aihetta onnistuimme saamaan aikaan erilaisten workshoppien avulla ja ihan vain istumalla alas ja puhumalla. Monesti keskustelunavaus lähtikin jostain arkisesta asiasta, mihin eri maissa suhtaudutaan eri tavalla. Kokemus luonnosta oli hyvin erilainen näin suomalaisen verrattuna kreikkalaisen näkökulmasta.
Heille lähiluonto vaikutti vertautuvan enemmän mereen ja sen merkitykseen arjen elämässä. Rannikkoseudun turistikaupungeissa asuvien leiriystävien kanssa keskustellessa suomalainen luonto ja elämäntapa herättivät mielenkiintoa. Mikä herätti ihailua kulttuurissame oli helpoksi tehty mahdollisuus omaan tilaan ja rauhaan.
Oman ajan ottamiselle isossa leirirakennuksessa oli hetkittäin tarvetta. Onneksi runsas vapaa-ajan määrä mahdollisti sen ottamisen. Paikalla olevat nuorisoleirit, väliaikaisessa sijoituksessa asuvat nuoret sekä pitkäaikaiset vapaaehtoistyöntekijät, joiden tehtävänä oli ylläpitää paikan toimintaa lisäsivät paljouteen oman osansa. Sekä meidän oma, tiivishenkinen ja pienissä tiloissa asuva leiriryhmämme. Kaikki asukkaat ja toiminta yhdessä paikassa olivat hetkittäistä rauhaa ja hiljaisuutta kaipaavalle koettelemus, jota lähimetsä, joki ja ranskalaiset lehmät onneksi lievittivät. Sekä ystävät joihin tutustuttua tuntui vapauttavalta ottaa taukoja, kun tiesi heidän ymmärtävän niiden tarpeen. Sekä ystävät joihin tutustuttua tuntui vapauttavalta ottaa taukoja, kun tiesi heidän ymmärtävän niiden tarpeen. Sekä ystävät joihin tutustuttua tuntui vapauttavalta ottaa taukoja, kun tiesi heidän ymmärtävän niiden tarpeen.
Vapaa-ajalla pelasimme korttia, lentopalloa, kirkonrottaa, ja järjestimme kulttuuri-iltoja joissa tutustuimme yhdessä muiden maiden tapoihin. Kaikki olimme tuoneet syötävää ja erikoisuutena innostuimme opettelemaan tansseja. Suomesta esittelyyn pääsivät letkajenkka ja muutama wanhojen tanssien helpoimmista askelsarjoista. Nämä poikkesivat aika lailla kreikkalaisista ja espanjalaisista tansseista, joista energisyyttä ei ainakaan jäänyt puuttumaan. Ihanan yhteisöllistävä kokemus!
Opimme myös kieliä, toistemme memejä ja siten vielä enemmän kulttuureiden erilaisuudesta. Piirtelimme ajankuluksi vähän kaikkea, kuten yhteisteoksia ja muumihahmoja, joiden tekemisestä innostuivat myös muutkin. Leirin loppuvaiheessa jaetuista kirjekuorista saattoi paljastua kreikkalaisen ystävän piirtämä omakuva Muumihahmon muodossa. Sellainen oli aika suloinen yllätys. Muitakin sydäntä-lämittäviä sanoja, kuvia, ynnä muuta saattoi kirjeestään kaivaa.
“Ujon näkökulmasta, kokemus oli hyvin vapauttava. Eri paikat suhtautuvat eri tavoin ujouteen - kuten Suomessa jätetään rauhaan, mutta ymmärretään. Kanadassa pelätään vieraantumista ja tullaan juttelemaan. Beaumottessa tuntui saavansa olla omanlainen. Sai vetäytyä, mikäli sitä kaipasi, mutta kutsuttiin mukaankin. Oli myös kivaa kokea millainen on eri kulttuurin silmin. Varsinkin kun muut huomasivat puolia itsessä, joihin ei ollut kiinnittänyt paljoa huomiota kuten avuliasuuteen, rentouteen, tai omaan poliittiseen tietämykseen. Mutta ehkei kulttuurilla ole niin vahvaa osuutta kuin mukavan ryhmän saamisen kanssa. Oli miten oli, kokemus auttoi kasvattamaan rohkeutta ja itsevarmuutta. Heräsi tunne, että on olemassa ihmisiä, jotka pitävät ja hyväksyvät sellaisena kuin on. Itseä ei tarvitse muuttaa.
Taiteen tekijänä ja kirjoittajana, huomasin voivani kertoa ekologisuudesta, matkustamisesta, yhteisöllisyydestä, sekä voinnista enemmän. Työni mielenterveydestä saivat vahvemman epistemologisen otteen (eli omaa totuutta ja tietämystä tutkivan kannan). Haluaisin voida käsitellä kulttuurisia teemoja enemmän tulevissa töissäni, joten aion jatkaa kansainvälisellä polulla. Tämä tarkoittaa osallistumista tuleviin kansainvälisiin projekteihin, pyrkimystä tehdä töitä ulkomailla, sekä vierailla uusien kavereiden luona ja nähdä heidän maataan heidän silmin. Aion myös opiskella ja lukea miten eri paikat suhtautuvat minua kiinnostaviin aiheisiin kuten arkkitehtuuriin, kestävään kehitykseen, yhteisöön, sekä huvitteluun kuten tanssimiseen ja muuhun illanviettoon. On jo tullut opiskeltua kreikan kieltä, tapoja, mytologiaa, ja historiaa. Toivon voivani kirjoittaa tarinoita, jotka avaavat silmiä samalla tavalla kuin tämä matka avasi omiani. Toivon, että opimme katsomaan maailmaamme eri perspektiiveistä. “
- M.G.
“Se miten maailma ja kultttuurit toimivat kiehtoo minua. Ihmisten erilaisuus ja kokeilunhaluni oppia saivat minut mukaan osallistumaan. Lähteminen matkalle jännitti, mutta takaisin palatessa olo oli tyynempi ja itsevarmempi. En odottanut matkan vaikuttavan minuun niin. Koen reissulla kohtaamiemme haasteiden luoneen ryhmädynamiikasta tiiviin ja turvallisen. Se opetti sietämään epävarmuutta ja pakotti hyväksymään tilanteen siinä muodossa kuin se oli.
Hetkessä olemisen tärkeys ja arkisen elämän kauneus vahvistuivat itselleni ja vahvistuvat yhä, kun kokemukset ovat muuttaneet suhtautumistani ympäröivään. Yhteisöllisyyden tärkeys ja sen luoma voima ovat teemoja joita huomaan kaipaavani nykyiseen arkeeni aikaisempaa enemmän. Kiitos kokemuksen, erityisesti sieltä saamien ystävieni.
Leiritilanteista vahvimpana mieleeni jäi ilta, kun nuoremman leiriläisen terveydentilan muutos vaati apua ja ambulanssin kutsumisen paikalle. Itse tänä kesänä hätäensiapukurssin käyneenä huomasin olevani tilanteessa jossa opit olivat koetuksella. Hetki ja se miten toimintamalli kyseisissä tilanteissa organisoidaan poikkesi toimintatavoiltaan paljonkin Suomessa saamastani ohjeistuksesta. Kaiken kaikkiaan toiminta oli epämääräistä, mutta tilanne päättyi lopulta hyvin. Sitä ei aina muistakaan, että muualla asioita ei välttämättä ajatella samoin tai osata ennakoida yhtälailla kuin mihin itse on oppinut. Kokemukset kasvattavat ja luovat toivottavasti enemmänkin keskustelua siitä, miten miten toimia tulevassa.”
-S.S