Erikan kokemus Slovakian vapaaehtoisprojektista
"City Health Week" ESC-vapaaehtoistiimi
Trnava, Slovakia
Osallistuin kolmen viikon vapaaehtoisprojektiin Slovakiassa, Trnavassa, jonka teemana oli City Health Week. Projektin keskiössä oli osallistua järjestämään kaupungin yhteistä terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää tapahtumaa sekä pitää työpajoja ja aktiviteetteja paikallisille nuorille.
Meitä oli 10 vapaaehtoisen tiimi, joka koostui osallistujista Italiasta, Turkista, Ruotsista, Suomesta, Ukrainasta ja Slovakiasta.
Aluksi olin epävarma mitä taitoja vapaaehtoistyö tulee tarvitsemaan ja olin hieman huolissani onko minulla sopivaa osaamista siihen. Yritin kuitenkin sisäistää, että jokaisella on annettavaa yhteisön hyväksi, vaikka joskus omia vahvuuksia ja taitoja olisikin vaikea tunnistaa. Ryhmävapaaehtoisuuden paras puoli onkin, että koskaan ei tarvitse jäädä yksin. Ryhmässä syntyy useita ideoita, joita lähteä kehittämään ja saimmekin monia onnistuneita työpajoja ja aktiviteetteja suunniteltua ja toteutettua. Myös koordinaattorit tarjosivat tukea ja apua, sekä opettivat kuinka ideoida ja suunnitella tapahtumia sekä työpajoja.
Ajoittain kielitaidon kanssa törmäsi haasteisiin tai väärinymmärryksiin, mutta se opetti kärsivällisyyttä, sekä kuuntelemisen ja empatian taitoja. Ryhmätyötaidot ja ihmisten tasavertainen kohtaaminen ovat varmasti ensimmäiset asiat, jotka nousevat esiin, kun mietin vapaaehtoisprojektin mukana tuomia vaikutuksia itseeni. Nuorten kanssa työskentely ja osallistavan toiminnan suunnittelu ovat myös konkreettisia asioita, joista sain uutta kokemusta ja varmuutta.
Projekti antoi myös lisää rohkeutta kohdata tuntemattomia ja jakaa ajatuksia elämästä vieraalla kielellä.
Monet opitut asiat selkeytyvät vielä myöhemmin ja tulevaisuudessa tulee huomattua, että osaakin tietämättään asioita tämän kokemuksen pohjalta. Suosittelen antamaan mahdollisuuden uusille kokemuksille ja seikkailulle ja tarttua niihin ennakkoluulottomasti!