Kirsi Makedoniassa
Mun nimi on Kirsi ja mä päätin lähteä Makedoniaan ESC-projektiin vuodeksi. Sain oman inspiraationi lähteä, kun kävin toissa kesänä tapaamassa ystävääni Skopjessa, Makedonian pääkaupungissa. Hän oli silloin ollut samassa projektissa Volunteers Centre Skopjessa jo melkein vuoden ajan. Vierailun aikana hän kertoi minulle, että he etsivät lisää vapaaehtoisia Suomesta osallistumaan projektiin ja, että minullakin olisi mahdollisuus kokea elämä vapaaehtoisen silmin. Eipä minun tarvinnut kauaa tätä mahdollisuutta miettiä, palasin Suomeen ja kirjoitin motivaatiokirjeeni organisaatiolle ja sain aloittaa projektiin valmistautumisen.
Kun saavuin vapaaehtoisena Skopjeen marraskuun alussa 2019 vastaanotto oli mitä parhain. Sain heti ystäviä kanssa vapaaehtoisista ja jatkuvasti tapahtui jotakin. Oli juhlia, automatkoja ja vuoristoviikonloppuja, tutustumisia lähibaareihin ja organisaatiomme puolesta järjestettäviä tapahtumia, kuten karaokeiltoja, pubivisoja, elokuvailtoja yms.
Organisaatiossa tehtävät asiat olivat kovinkin erilaisia, mitä olen tottunut tekemään. Pääprojektimme VOICES – lehteen artikkeleiden kirjoittaminen ja tietokoneella suunnittelu oli minulle täysin uutta, mutta todella siistiä puuhaa. Muistan ensikertaa Indesignin käyttämistä harjoitellessani ajatelleeni: ”Wau! Tuntuu kun olisi velho tietokoneella.” Sen lisäksi suunnittelimme ja toteutimme ryhmissä workshoppeja lähikouluihin yläasteikäisille kaikenlaisista ajankohtaisista asioista. Se oli mukavaa, sai haastaa itseään, sillä rakentavan workshopin vetäminen englannin kielellä ei ollut mikään helppo asia, mutta todellakin asia missä sai kokea kehittyvänsä.
.jpg)
.jpeg)
Valitettavasti niin kuin kaikki hyvin tietävät, koronaviruspandemia saapui keskuuteemme vuoden 2020 alussa, sotkien suuret suunnitelmat. Makedoniassa tämä tarkoitti sitä, että tiukat ulkonaliikkumiskiellot astuivat maaliskuun puolivälistä voimaan, kestäen usean kuukauden hyvin rajoittavina. Me jaoimme asunnon kahden muun vapaaehtoisen kanssa ja yllättävän hyvin onnistuttiin pitämään positiivinen asenne tänä erikoisena ajanjaksona. Sen huomaa varsinkin, kun jälkeenpäin tätä ajanjaksoa ajattelee ja muistaa päällimmäisenä hyvät hetket ja kuinka läheisiksi tulimme toisillemme.
Kesän tullen myös rajoitukset höllentyivät ja pääsimme takaisin toimistolle tekemään töitä, jotka eivät vaatineet kontaktia muiden ihmisten kanssa, eli lähinnä VOICES – lehden suunnittelua ja muita tietokonehommia. Myös pikkuhiljaa baarit aukenivat ja pääsimme elämään normaalimpaa elämää ja tapaamaan ystäviä, silti jatkuvasti kuumottaen mahdollista koronatartuntaa. Kesän aikana Skopjen Gratski Parkista tuli hyvin tuttu paikka, koska siellä pystyi viettää aikaa kiitos Makedonian erittäin lämpimän sään.
Syksyn tullen tein päätöksen palata Suomeen tekemään projektin viimeiset kaksi kuukautta verkossa, koska muut hommat ovat tauolla luultavasti niin kauan kun korona on keskuudessamme, tai ainakin omalta osaltani näiden kahden viimeisen kuukauden ajan. Tavallaan lähtö ärsyttää, mutta samalla tuntuu, että kotimaassa on tällä hetkellä turvallisempaa olla. Ihastuin ihmisiin Makedoniassa niin paljon, että varmasti palaan sinne tulevina vuosina, kun maailman tilanne on toisenlainen.
Itse vapaaehtoiskokemuksesta koen saaneeni todella paljon. Se, että uskaltaa irtaantua periaatteessa kaikesta tutusta ja heittäytyä täysin toiseen ympäristöön käyttämään eri kieltä, kommunikoimaan ihmisten kanssa, jotka ovat tottuneet täysin toisenlaiseen tavalliseen on todella avartavaa. Kymmenen kuukauden aikana ehtii käymään läpi pöyristyttävän määrän tunteita, pelosta ja epätietoisuudesta silkkaan onnellisuuteen. Tuntuu, että ihmisenä kasvaa ainakin kolme kertaa nopeammin kuin sitä tekisi omassa tutussa ympäristössään.
Jotenka jos tuntuu, että vapaaehtoistyö jossain maailman kolkassa kiinnostelee, ehdottomasti lähde seikkailemaan! Uskomaton tilaisuus tutustua enemmän niin omaan itseensä kuin myös upeisiin tyyppeihin ympäri maailmaa. Ja jos vuosi tuntuu liian pitkältä ajalta, projekteja on mahdollista tehdä lyhyempiäkin.
.jpeg)
My name is Kirsi and I’m currently doing my ESC volunteering in Macedonia. I came here in the beginning of November 2019 and my project is supposed to end in October 2020. Currently I’m here in Skopje, isolated with my two amazing flat mates.
Our self-isolation time started quite sadly, because we had to say goodbye to our fellow volunteer who had to return to France because of the current situation. So, for us the beginning was quite emotional time with the goodbyes and constantly changing information of the korona situation worldwide. I think all of us had the same question in their heads: “Should I stay, or should I go?”. Just trying to make the best decision. But because we love this country, we stayed.
We started to self-isolate ourselves in the mid-March and after that there has been made many restrictions regarding gathering and curfews. Here we lived 4 volunteers at the same flat, so naturally we came up with all kind of activities to spend time as nicely as you can. Thinking that it’s too easy to kind of paralyze in a situation like this and we wanted to avoid that.
We realized that we could partly use this time focusing on well-being, it’s a thing you easily forget when you’re always going somewhere.. Face-, hair-, feet-, nail-, skin treatments… So many treatments, thing that you usually forget to do in the normal daily life. Exercising, yoga, meditating, healthy eating, reading…
Especially the healthy eating and food making is wonderful here in Macedonia. All the vegetables are so fresh and amazing, you can continually create so tasty dishes and just enjoy eating. Lava-cake, carrot cake, banana cake.. Amazing baking has happened. We’re trying to not to get too exited with the sugar eating, so we agreed to bake if we want something sweet. We also took a projector from our office to our flat and started to have movie nights. We’ve travelled from Hogwards to Shire with the wizards and magical creatures. Practiced how to dance Bollywood and Latino.
Working in VCS is helping to keep yourself in the normal daily rhythm. Currently we’re working from our flat because of the regulations here. We plan how to custom the work we do to online form and write and collect articles for the magazine VOICES we’re designing and publishing every month online. Articles in VOICES are aimed for young people all around the world. Content of the Magazine is basically anything we come up with and what texts people send us to publish. Soon we are starting to publish stories from isolation time in different countries on our blog.
Last week we had to say goodbye again to one of our volunteer friends, who returned home in such a short notice. Now we’re three left here in this apartment, hoping that this situation would be soon over but at the same time trying to make the best out of it.