Timo opetti koululaisia Thaimaassa
Thaimaa oli kiinnostanut minua siitä asti, kun tein hieman pidemmän reissun Kaakkois-Aasiassa muutaman kaverin kanssa viime vuonna. Päätin sillä reissulla, että haluan nähdä sen "oikean" Thaimaan, mikäli sellaista vielä on jäljellä. Saavuin helteiseen Bangkokiin juuri ennen uutta vuotta. Päädyin pitkän reissun jälkeen Singburiin, Bangkokista n. 150 km pohjoiseen. Yöpyminen tapahtui paikallisen lääkärin talossa, jonka thaimaalainen järjestö oli vuokrannut käyttöönsä. Vastassani oli järjestön koordinaattori sekä lääkärin perhe. Ensivaikutelma oli lämmin.
Orientaatioviikon tarkoituksena oli tutustuttaa vapaaehtoiset thaimaalaiseen kulttuuriin ja perehdyttää opettamiseen koulussa. Seuranani oli toinen vapaaehtoinen, saksalainen tyttö. Varsinaiseen kylään saavuin viikon päästä. Kylä sijaitsi Thaimaan itäisimmässä provinssissa (Ubon Ratchathani). Tämä pieni (n.600 asukkaan) kylä nimeltä Ban Nakhor toivotti minut tervetulleeksi neljän vapaaehtoisen sekä lämpimien asukkaiden voimin. Kylä sijaitsi aivan Laosin ja Thaimaan rajan tuntumassa, jonka lähellä suuri Mekhong-joki virtaa. Vapaaehtoiset olivat kotoisin Saksasta sekä Yhdysvalloista. Asuimme samanlaisessa puisessa talossa kuin muutkin kyläläiset, mikä oli aivan riittävä tarpeisiini nähden.
Ensimmäisellä viikolla koordinaattori esitteli minulle kylän eri paikat sekä koulut, jossa tulin opettamaan englantia. Tästä opetus sitten pikkuhiljaa alkoi. Opetin kahden vierekkäisen kylän ala-asteella englantia 2.-6. luokkalaisille. Opetus oli alussa haasteellista, sillä minulla ei ollut opetuskokemusta Suomesta ollenkaan ja lapset ymmärsivät hyvin vähän englantia. Yllättävän nopeasti kuitenkin pääsin hommiin sisälle. Opetus koostui lähinnä leikeistä ja lauluista, sillä lapset eivät jaksaneet keskittyä kielioppiin niin kuumissa olosuhteissa. Kielimuuri koulun opettajien kanssa oli suuri, joten piti ottaa koko elekieli-arsenaali käyttöön, jotta pystyi edes jonkinlaiseen keskusteluun. Itsekin yllätyin kuinka paljon loppujen lopuksi pystyin heidän kanssa puhumaan.
Koulun opetuksen lisäksi kylän asukkaita tuli iltaisiin käymään meidän talolla oppimassa englantia. Tämän lisäksi opetin yhden illan viikossa englantia kylän temppelin munkeille. Tämä oli hauska lisä muuhun opetukseen.
Vapaaehtoisjakso Thaimaassa oli kaiken kaikkiaan upea kokemus. Thaimaalaiset ovat erittäin vieraanvaraista kansaa ja heidän kanssa on helppo tulla toimeen. Vaikeita tilanteitakin matkaan sisältyi ja joitakin paikallisia tapoja oli välillä vaikea ymmärtää. Pääasia oli, että pään piti viileänä, ja ennen kaikkea hymyili. Suosittelen lämpimästi pidempää vapaaehtoisjaksoa Thaimaassa, mikäli haluaa tutustua aitoon kulttuuriin ja avartaa omaa maailmankatsomustaan.
Timo